Onni Kallio, Suunta-Seppojen perustajajäsen ja seuran monissa johtotehtävissä vuosikymmenet vaikuttanut suunnistajaveteraani leimasi viimeisen rastinsa lokakuun lopulla 1999. Paitsi suunnistaja ja kuntourheilija Onni oli myös laulaja ja kuoromies sekä ahkera kirjoittaja, joka mielellään myös riimitteli maailman tapahtumia jonkin tutun sävelmän mukaan laulettavaksi. Taisto Haapamäki on riimitellyt seuraavat säkeet Onni Kallion muiston kunnioittamiseksi. Säkeet on esitetty seuran pikkujoulussa 3.12. 1999. ( Juhani Seppälä, piano; Pekka Seppälä ja Taisto Haapamäki, laulu ).
Millennium on kohta täällä
tuhat vaihtuu tuhanteen
on mediakin tällä päällä:
kaikki painuu poskelleen!
Voiko enää millään säällä
juosta suuntaan entiseen?Syksyn tullen, talven mennen
korpi kaipaa kulkijaa
ja poluille kuin aina ennen
ja jyrkänteille askel saa
ja poluille kuin aina ennen
ja kallioille askel saaUuden ajan toiveet, uhat
ihmismielen valloittaa
vuosi uusi, uusi tuhat:
vain hongat rauhaa humajaa
vuosi uusi, uusi tuhat:
metsä turvan tarjoaa!Päin tulevaa on helppo mennä
kun luonto suojaa lapsiaan
ei aika mennyt palaa, lennä
se harjatkoon siis hapsiaan
ei aika mennyt palaa, lennä
siis juostaan päivään nousevaan!Uuden ajan pohdinnasta
pois poistaa voi ei vanhaakaan
jos ymmärrys on vanhemmasta
se tulevan saa kukkimaan
Jos ymmärrys on vanhemmasta
saa pohjan aikaan olevaanMenneen vuoden ilot surut
näin niitä hiukan harsitaan
riemun huudot, vatsain purut
me kumpaistakin karsitaan
riemun huudot, vatsain purut
näin porukalla parsitaanNuorisossa nousevassa
siin on toivo tämän maan
Näin on varsin Vammalassa
kun suunnistusta rankataan
Näin on myöskin Vammalassa
kun rankilistaa selataanMelkein paras: hopealla
on joukko Seppoin nuorimpain
ja alueella korkeimmalla
pois pytyt pokkaa porskuttain
ja alueella korkeimmalla
on Sepot joukon vauhdikkainParempina toinen toistaan
nuoret Jukolassaan loistaa
Seppojen joukkueet jyllää
Seppojen joukkueet jyllää!Kuinka onkaan ensi vuosi
Tavoite on uusi kuosi:
Mitalit kaulassa kiiltää
Mitalit kaulassa kiiltää!Menestystä mitaleita
myöskin muita kirjataan
onnitella varttuneita
Sepot saa taas naisiaan!
onnitella varttuneita
joskus saa kai poikiaan?Paljon paljon muuta hyvää
mahtui Seppoin tekemään
monta taidon , kunnon jyvää
kasvoi kukkaan, hedelmään
monta taidon, kunnon jyvää
auttoi vauhtiin valtavaanPettymyksen vuoteen tuotti:
käy katse kilpaan peruttuun
kun vanhaan tapaan seura luotti
sanaan joskus lausuttuun
kun vanhaan tapaan seura luotti
tapaan nyt jo haudattuunSyksyn aikaan tieto kulki
Onni leimas viimeisen
maiset rastit Herra sulki
kutsui lepoon ihmisen
kiitos Seppoin kaikuu julki:
perustan loit ikuisen!Elämää on pakko jatkaa
luottaa nousuun nuorison
ilo olkoon taittaa matkaa
humistessa hongikon
Vuodet vaihtuu, juoksu jatkuu:
aika kulkee kulkuaan!Tähän loppui nämä veissut
ensi vuonna uudet reissut
voimalla Seppojen joukon
voimalla Seppojen joukon!Hyvän joulun toivotukset
uuden onnen odotukset
Teille kaikille soikoon
Teille kaikille soikoon!
8.12.1999
Paluu sivun alkuun