21.9.
Titta oli piirinkarsinnoissa Äetsässä; ei todettua hirvikosketusta, 8 p ja tulos 0. Titta pääseekin sitten heti tositoimiin tulevana viikonloppuna,
kun Pasi lähtee Titan ja Wiivin kanssa kohti pohjoisen hirvirikkaita metsästysmaita. Toivottavasti myös pikku-Wiiville tulee hyviä tilanteita tulevassa
työssään!
Päivitetty Väinön sivulle kuva "kunnon hommista".
17.9.
Pikkuinen Wiivi on jo kasvanut lähes puolen vuoden ikään ja ensimmäinen hirvihaukku on sitten tosiasia tälle "pienelle mustalle pennulle".
7.9.
Palonurmi WT: VOI0. Tuomareina Mika Lappalainen ja Pekka Uusimäki.
6.9.
Liperi, Naisten Haku: Väinölle AVO3. "Työskentelynhaluinen koira joka on hiukan omapäinen.
Puutteelliseksi jäänyt haku yhdessä ohjausvaikeuksien kanssa pudottaa palkintosijaa." Tuomarina Jyry Tuominen.
13.8.
Tapahtumia menneiltä viikoilta: heinäkuun viimeisenä viikonloppuna pyörähdettiin Chessiekerhon kokeissa (itse tällä kertaa
vain työntekijänä) ja Chessietreffeillä. Elokuun eka viikonloppu meni Derbyä seuratessa Valkealassa; treenikaveri Jörö suoriutui
neljännelle rastille mallikkaasti ja sitten tuli harmillisesti nolla eikä kisa enää jatkunut.
9.8. Väinön kanssa startattiin nome-B-kokeessa Valkeakoskella, tuloksena AVO3: "Koira, joka aluksi jännittää. Rentoutuu kuitenkin kokeen kuluessa.
Parhaimmillaan haussa. Ohjataan miellyttävästi. Palkintosijaan vaikuttaa puute ohjattavuudessa". Hyvä tulos kaikkien nollien jälkeen...
10.8. päästiin sitten taas tositoimiin metsästyksen parissa. Aloituspäivä oli tosin aika vaisu. Iltaan asti sai Väinö odottaa ensimmäistä noutoaan eikä niitä montaa sitten sille päivälle tullutkaan. Kiitos Kirsille, Jammulle ja Jyrille hyvästä jahtiseurasta! Otetaan uusiksi myöhemmin syksyllä...
15.7.
Päivitetty Väinön, Wiivin ja Ässän sivuille kuvia.
8.7.
Ralli synnytti yhden urospennun. Pentu etsii metsästävää kotia.
5.-6.7.
Viikonloppu vierähti Leppävirralla nome-kokeessa Väinön kanssa. Nopea nolla kotiintuomisina...
23.6.
Sekä hyviä että huonoja uutisia viimeisen viikon ajalta: tiistai-iltana myöhään jouduttiin lähtemään päivystävälle
eläinlääkärille Wiivin kanssa. Wiivi meni iltapäivän ja illan aikana aivan syömättömäksi ja lopulta oksensi useaan otteeseen. Juomakaan
ei kelvannut, joten pentu meni aika nopeasti huonoon kuntoon. Ensiapuna
nesteytystä sekä oksennuksenestopiikki. Eläinlääkäri epäili suolistotulehdusta ja antoi ohjeet sen hoitoon.
Keskiviikko sujui ihan mukavasti, samoin torstaipäivä, mutta torstai-iltana tai pikemminkin
yöllä klo 3 Wiivi alkoi taas oksentamaan. Tällä kertaa vesi maistui ja maltoin seurata tilannetta aamuun asti, jolloin saimme sen syömäänkin
hieman ja eläinlääkärissä käytiin päivällä. Nesteytettiin taas ja kuvattiin suolisto: jotain ylimääräistä löytyi (kiviä?), mutta ei onneksi tukosta. Ohjeeksi syöttää
erikoisruokaa pieniä määriä useasti päivässä siirtyen muutaman päivän päästä normaaliin ruokaan. Tällä hetkellä tilanne näyttää ihan hyvältä, onneksi. Mutta
täytyy jatkossa seurata tarkkaan, mitä pentu laittaa suuhunsa. Näyttää olevan sellainen "imuri" kaiken muun paitsi ruoan suhteen, että ei ihme vaikka masusta
löytyisi vaikka mitä :-)
13.-15.6.
Perjantaipäivä kului Chessikerhon taippareissa. 14 koiraa tuli "ammuttua" ja oli oikein mukavaa
seurata hienoja chessien (ja muidenkin noutajien) suorituksia. Lauantai ja sunnuntai vietettiinkin sitten Batzi's kennelin kasvattaja-koulutuksessa
Valkeisen lomalla Ähtärissä. Kouluttajat olivat saapuneet Tanskasta: Randi Pedersen, Kennel Allbrights ja Jens Peter Larsen, Kennel Birkebo.
Erinomaista koulutusta ja seuraa oli tarjolla ja ehkä ohjaaja ainakin oppi jotain uutta...
Kotiinpaluumatkalla koukattiin Toivakan kautta ja haettiin pikku-Ässä kotiin.
7.6.
Raumalla WT-kisoissa. Tulos VOI0 25/80p.
4.6.
Viime viikonloppu vietettiin haahkajahdin merkeissä Luvialla Väinön kanssa. Lauantai-iltana rantauduttiin luodolle ja
sunnuntaiaamuna takaisin maihin. Saaliiksi 8 haahkaa. Keli oli mitä mainioin; meri tyyni, aurinko paistoi ja pimeys ei tullut oikeastaan lainkaan.







12.5.
Viime aikojen uutispäivitykset ovat jääneet kaiken maailman tapahtumien vuoksi tekemättä... huhtikuun viimeinen viikonloppu vietettiin
Chessiekerhon luonnetestissä ja vappuna osallistuttiin Väinön kanssa Laukaan WT-kisoihin. Koe oli aivan liian vaikea meidän tasoon nähden (varsinkin
ohjaajan), joten treenataan nyt kesä ja koitetaan uudestaan syksymmällä. Laukaasta matkasimme suoraan Muurameen Labradorikerhon kevätleirille nauttimaan
mukavasta seurasta, erinomaisesta koulutuksesta sekä upeasta ilmasta!
Pienet tulevat hirvenhaukkujat ovat kasvaneet jo niin isoiksi, että ensi viikolla on aika lähteä katsastamaan uutta ihmeellistä maailmaa. Aika kuluu nopeasti...
19.-20.4.
Vietettiin mukava treeniviikonloppu Väinön kanssa Ähtärissä. Emännän heiluessa maailmalla pienet hirvikoiranalut ottivat
ensimmäiset askeleensa ja kasvuvauhti on muutenkin päätähuimaavaa. Kolme viikkoa tuli tänään täyteen. Pentujen nimet tulevat olemaan Wiivi, Wagner ja Wanda.
15.4.
Pennut kasvavat kovaa vauhtia. Silmät ovat auenneet ja vauhti on kova...mitä nyt tuollaiset nallekarhut ryömimällä pääsevät.
Kuvia lisätty "Pentuja"-sivulle.
3.4.
Pentulaatikon reunamille kuuluu huonoa. Titan pennuista yksi oli jo alkujaan liian heikko elämään ja toinen menehtyi tänään.
Pidetään peukkuja pystyssä, jotta jäljellä oleville kolmelle pennulle ei tule mitään ongelmia. Pari pentukuvaa lisätty Pentuja-sivulle.
1.4.
Hirvikoiran pennut syntyivät viikonloppuna.

29.2.
Titta ultrattiin ja todettiin kantavaksi. Useita tulevia hirvenhaukkujia näkyi ultrakuvissa.
9.2.
Sumuinen ja hieman kostea lauantaipäivä vietettiin Väinön kanssa fasaanijahdissa Tammisaaressa.
Väinö toimi moitteettomasti koko päivän. Kiitos Villelle, että päästiin mukaan!
1.2.
Pisansalon Titta on astutettu Axiom JM Wallulla 30.1.2008. Lisää yhdistelmästä Pentuja-sivua.
30.1.
Pisansalon Titan KVA-titteli on vahvistettu Kennelliitossa.
6.12.
Päivitetty Pentuja-sivua.
24.11.
Lisätty peurajahtikuvia muita metsästyskuvia-kansioon.
21.10.
Väinö Hauholla WT-kokeessa. Tuloksena AVO1 ja luokkavoitto! Upea päätös tälle kaudelle. Tuomareina kokeessa Harri Síven ja Raimo Huhtiniemi,
koearvostelijoina Reima Ronkainen ja Heikki Nevalainen. Lauantaina osallistuttiin Heikin koulutukseen ja kuten näkyy, koulutus oli hyvin hyödyllistä!
18.10.
Hirvikoirat ovat viettäneet viimeisinä viikkoina hyvin kiireistä aikaa Pudasjärvellä isännän kanssa hirvijahdissa. Kaatoja on tullut ja molemmat
toimineet hyvin tehtävässään.
23.9.
Väinölle jälleen nolla nome-kokeesta Vesilahdella. Eli ei paljon kerrottavaa siitä kokeesta... Tuomarina Jyry Tuominen.
Hirvikoirarintamalla sen sijaan menee hyvin: Titta osallistui hirvenhaukkukokeisiin Äetsässä saaden tuloksen VOI1 81,5 p, sijoitus 7.
Pisansalon Titta on nyt siis KVA!
15.9.
Titta osallistui hirvenhaukkukokeisiin Ilmajoella (Narttukisa) saaden tuloksen VOI1 87 p, sijoitus 4.
8.9.
Väinö AVO-kokeessa Kaskisissa saaden tuloksen AVO0. Tuomarina Timo Väisänen.
"Lahjakas, riistaintoinen koira, joka esittää erinomaisen haun ja haparoi kokeen loppuosalla sen verran, että putoaa palkinnoilta.
1.9.
Väinö ensimmäisessä AVO-kokeessa Vammalassa saaden tuloksen AVO3. Koe oli myös ohjaajalle ensimmäinen tämän luokan koe, joten tyytyväinen täytyy olla.
Markkeeraukset ja ohjaus menivät hyvin, mutta haun puutteet aiheuttivat palkintosijan laskun. Tuomarina kokeessa Veli-Erkki Haataja.
"Rauhallinen ja hyvin käsissä oleva koira, jonka epätyydyttävä hakutyöskentely alentaa suorituksen tasoa."
19.-21.8.
Sorsajahdin aloituksessa merimaisemissa Luvialla. Metsästystä, telttailua, koiralle noutoja, hyvää seuraa ja saalista sopivasti...mitä muuta voisikaan toivoa...


10.8.
Nyt se sitten alkoi taas...aloituspäivänä tuli kohtalaisesti noutoja. Väinö toimi moitteettomasti, ei yhtään lintua jäänyt hukkaan!


3.8.
Väinön kanssa Rauman Vasaraisissa ALO-kokeessa. Tällä kertaa vihdosta viimein oli kotiin tuotavana se 1-tulos.
"Tasaisen varmasti tänään kokeen läpi suorittanut koira, joka parhaimmillaan itsenäisessä hakutyössä."
Onnittelut myös Jussille ja
Dorikselle hienosta ALO-1-tuloksesta!




28.-29.7.
Viikonloppuna jälleen reissussa. Matkan kohde tällä kertaa oli Naisten Haku Rantsilassa. Osallistuimme Väinön kanssa ALO-luokkaan
lauantaina, mutta kokeen alussa Väinön markkeeraus jäi lyhyeksi ja keskeytin kokeen.
20.-22.7.
Viikonloppu vietettiin Lyylin kanssa Chessietreffeillä Ähtärissä. Sunnuntaina Lyyli osallistui amerikkalaiseen WD/WDX/WDQ-testiin.
Lyyli läpäisi WD-tason. Eli Lyylillä on nyt ensimmäinen käyttötulos plakkarissa!
30.6.
Väinö ja Lyyli Ähtärissä nome B-kokeessa. Väinölle tulokseksi ALO2 ja Lyylille ALO0. Tuomarina Markku Bräyschy.
9.-10.6.
Osallistuimme Väinön kanssa Kennel Batzi's WT-koulutukseen Ähtärissä. Kouluttajana Inga-Lena Djurberg (Kennel Djurbergas) Ruotsista. Erittäin hyvin järjestetty,
suunniteltu ja toteutettu koulutusviikonloppu. Kiitos kaikille mukana olleille!

3.6.
Vietettiin lämmin aurinkoinen päivä Väinön kanssa Hämeenlinnan Aulangolla WT-kokeessa. Jotain sentään olemme oppineet vuoden aikana
(viime vuonnahan tuli pyöreä 0), sillä tuloksena oli kotiin vietävänä ALO2-tulos (52/80 p)! Pienestä oli kiinni finaaliin pääsy. Yhdessä tehtävässä pisteet
jäivät 8:aan ja muista tuli 17, 15 ja 12. Oma moka oli tuo 8 pistettäkin. Koira ei nähnyt markkeerausheittoa ja siksi jouduin ohjaamaan Väinöä
aika paljon saadaksemme dami talteen. Erittäin positiivista palautetta oli se, kun tuomarit kehuivat Väinön pillitottelevaisuutta.
2.6.
Titta näyttelyssä Mouhijärvellä. Tuomari Matti Palojärvi, KÄY ERI PN2 VARASERT. Arvostelu: Mittasuhteiltaan erinomainen, keskikokoinen.
Päässä hieman jyrkkä otsapenger, kookkaat korvat. Erinomainen ylälinja. Riittävä raajaluusto & kulmaukset, raajat oikea-asentoiset. Turkki ei
tuuheimmillaan. Hyvä häntä. Miellyttävä luonne.
18.-20.5.
Ralli suoritti kolme LUT-koetta peräkkäisinä päivinä. Tuloksena C37, B42 ja B43 (koitti A-tulosta). Ihan ei tullut sitä A-tulosta, mikä
siis nyt puuttuu KVA-arvosta. Hieman lisää painostusta riistaa kohtaan vielä kaivataan. Mutta tyytyväinen olin koiran työskentelyyn kokonaisuutena. Aiemmissa
kokeissa selvästi havaittu varovaisuus riistaa kohtaan on kadonnut, joten selvää kehittymistä on tapahtunut.
12.5.
Ruotsin Voittaja -07 -näyttelyssä. Lyyli alkoi näyttelypäivän aamuna salaperäisesti ontumaan jalkaansa, joten sitä ei voitu arvostella. Jalka
osoittautui jälleen terveeksi sunnuntaina kotiin päästyämme, joten todennäköisesti kyseessä oli onneksi vain pieni venähdys tms.
Tyhjä reissu ei kuitenkaan ollut, sillä Caritan Jollysta tuli SV-07 ja ROP ja Ami sai sertin tullen Ruotsin näyttelyvalioksi.
5.-6.5.
Viikonloppu vierähti Chessiekerhon nome-leirillä Ähtärissä. Kiitos kouluttajalle Caritalle hyvästä opista sekä mukana olleille
hyvästä seurasta! Sunnuntaina iltapäivällä päästiin vielä harjoittelemaan Rallin kanssa keinoluolille.
4.5.
FCI on hyväksynyt kennelnimemme Woliz.
21.-22.4.
Viikonloppu meni Chessiekerhon mejä-leirillä Haukivuoressa. Hyvin järjestetyssä koulutuksessa opittiin suunnistustaitoja, jäljen tekoa ja
tietysti itse jäljestystä. Kuvia
18.4.
Titan lonkkalausunto saapui Kennelliitosta. Tulos B/B.
8.4.
Nyt sitten tuli aika luovuttaa se ainokainen kasvatti omaan kotiin. Toivotamme Katalle
tapahtumarikasta ketun tuoksuista elämää. Katan sivulle lisätty vielä viimeiset kuvat kasvattajan luona.
28.3.
Titta kävi lonkkakuvissa ja silmätarkastuksessa. Samalla Lyylin ja Rallin silmät tarkastettiin.
Kaikkien silmät olivat terveet. Nyt sitten vain odottelemme lonkkakuvaustuloksia Kennelliitosta.
24.3.
Lisätty kuvia "Kata"-sivulle.
8.3.
Pari viikko sitten sivut jouduttiin poistamaan palvelimelta yhteysongelmien vuoksi. Toivottavasti nyt toimii...
Pikku-Pocahontas kasvaa vauhdilla ja saavuttaa huomenna jo 4 vkon iän. Kuvia "Parsonpentuja"-sivulla.
17.2.
Titta näyttelyssä Jämijärvellä. Tulos EH.
11.2.
Piia oli vieraanamme Meten kanssa jänismetsästyksen merkeissä. Hyviä ajoja sekä raikasta talvi-ilmaa oli tarjolla ja saalistakin. tuli.
9.2.
Juuri ennen puoltayötä Ralli synnytti ainokaisen pentunsa. Kuvia pentuja-sivulla.
5.1.
Ralli kävi ultrassa ja todettiin tiineeksi.
30.12
Titta hirvenhaukkukokeissa Äetsän KV-kokeessa. Tulos VOI1 94 p. Sijoitus 4/28. Titta näytti näin hienosti kauden päätteeksi
olevansa myöskin hieno koekoira.
17.12
Titta hirvenhaukkukokeissa Punkalaitumella. Tulos AVO1 71 p.
9.-10.12
Vierailimme jälleen kerran Lyylin kanssa sekä Suomen että Ruotsin Voittaja-näyttelyissä. Lauantaina Helsingissä Lyyli oli VSP ja
Batzi's chessie-kasvattajaryhmä hienosti BIS3!. Ruotsissa Lyyli oli valioluokan 2 ja PN3.
6.12
Ralli on astutettu. Pentuja voidaan odottaa helmikuun alussa.
26.11
Hyvää kuuluu hirvikoirarintamalle: Titan toinen hirvi ammuttiin noin puolen tunnin haukun jälkeen.
9.-13.11
Matkattiin Lyylin kanssa Maailmanvoittajanäyttelyyn Puolaan. Meidän reissatessa maailmalla Titalle ammuttiin
ensimmäinen hirvi. Hienoa!
Näyttelyssä Lyyli sai VAL ERI 3 ja ei näin ollen päässyt loppukilpailuihin, mutta onneksi matkaseuralaisilla meni niin hyvin, että saimme kotiinpäin matkata tuoreen Maailmanvoittajan ja Puolan valion kanssa.
22.10
Väinö ja Lyyli Hyvinkäällä SNJ:n päänäyttelyssä. Väinölle KÄY H ja Lyyli oli ROP.
Väinön arvostelu: "Very sound working labrador. Very keen to please. Very out of coat. Good head.
Kind expression. In fit hard condition."
02.-15.10
Titta hirvenhaukkukokeissa Valkeakoskella. Tulos AVO2, 60,5 p.
05.-08.9
Ralli luolakokeissa Nakkilassa, tulos D34. Titta Pasin kanssa hirvijahdissa Ranualla. Hyviä haukkuja ei tullut,
mutta hirvi saatiin kumoon.
30.9
Titta aloitti koeuransa Kalannissa tänään. Hirvet löytyivät hyvin 20 min päästä irtilaskusta, mutta löytöhaukkua
kesti vain 4 min eikä Titta saanut pysäytettyä hirviä enää. Koetulos siis AVO0 (25 p).
15.-16.9
Sorsastusta, kalastusta ja telttailua Luvialla.
7.9
Parsonpentuja suunnitteilla. Katso lisää "Pentuja"-kohdasta.
2.-3.9
Emäntä hääräsi viikonlopun luonnetestissä. Myös Ralli pääsi testiin. Tulokset
20.8
Sorsastus alkoi. Hienoa työtä molemmilta noutajilta ja muutama kuvakin lisätty jälleen.
10.8
Kyyhkyjahdin aloitus. Muutama kuvakin otettiin. Ne löytyvät vasemmalta valikosta.
5.8
Väinön kanssa Labradori Derbyssä Valkeakoskella.
Ensimmäinen tehtävä meni nappiin, mutta toinen meni nollille ja siirryimme katsomon puolelle alkukarsintojen jälkeen.
Kuvia Derbystä pääsee katselemaan vasemmalta valikosta.
30.7
Nome Ähtäri: Väinölle ALO2 ja Lyylille ALO0
16.7
LUT-koe Jämsänkoski: Rallille D34
10.6
EUV-näyttely: Rallille H
9.6
EUV-näyttely: Lyylille ERI VAL1 PN3
27.-28.5
Nome Orivesi: Väinölle ALO3
20-21.5
Nome Hauho: Väinölle ALO3
13.-14.5
LUT Ikaalinen: Rallille lauantaina C39 ja sunnuntaina B42 sekä LUO1