Hieman ihmisistäkin...
Mieheni Pasin tavattuani (joskus 90-luvun alkupuolella) innostuin uudelleen koirien käytöstä metsästyksessä ja nykyään käyn itse lähinnä lintumetsällä
noutajieni kanssa. Hirvenhaukkukokeissa olen toiminut tuomarina samoin olen hankkinut ajokoirakokeen tuomarikortin, mutta aikaa ei enää nykyään tahdo
riittää näille kaikille eri koemuodoille, vaikka ne kaikki ovatkin omalla sarallaan hyvin kiinnostavia. Suurin innostukseni on kuitenkin noutajien kanssa
harrastaminen ja metsästäminen. Sekä tietysti parsonin kanssa puuhastelu niin luolilla kuin näyttelyissäkin.
Kasvattajan peruskurssin kävin keväällä -05 ja kennelnimi on hyväkstty keväällä 2007. Tottelevaisuuskouluttajana olen toiminut viimeiset 7 vuotta;
joskus enemmän ja joskus vähemmän aktiivisesti. Olen myös suorittanut Koirahierojan opinnot Tampereen Urheilukoulussa -03 - -04. Aikaa tuntuu myös
jäävän erilaisiin yhdistystoimintoihin, joten tälläkin hetkellä häärään aktiivisesti kahden yhdistyksen hallituksessa.
Eläimet ja varsinkin koirat ovat aina olleet kiinnostukseni kohteena. Lapsuuskodissani oli muutama sekarotuinen koira, joiden kanssa isäni harrasti
metsästystä. Jo polvenkorkuisena tuppasin itseni isäni mukaan jänisjahtireissuille ja nautin suunnattomasti koiran työskentelyn seuraamisesta.
Ensimmäisen oman koirani hankin 16 vuotiaana ja nuorena tyttönä harrastelin koirien kanssa milloin mitäkin ja useampi rotu sekä harrastuslaji tuli tutuksi.
Pasi on koko ikänsä harrastanut metsästystä. Jo polvenkorkuisena hänkin ujutti itsensä isojen miesten kanssa jahtireissuille mukaan - repunkantajaksi - niin
kuin hän itse asian ilmaisee. Ajokoirat kuuluivat tuolloin vahvasti heidän perheensä elämään. Ajokoiraharrastus jatkui myös meidän perheessä aina
vuosituhannen vaihteeseen, jolloin hirvikoirat asetettiin etusijalle ja ketunmetsästys sai luvan jatkua muiden ajokoirilla. Metsästyksen ja hirvikoirien
treenaamisen ohella ehtii tämä mies myös harrastelemaan haulikkoammunnan parissa.
Aikuisten lisäksi meillä häärää kaksi kouluikäistä lasta sekä
"muuritiikeri" Korhonen.