|
06.1.2007
Kettujahdissa
Hiitalle
saatiin talven ensimmäinen kettu nurin Loppiaisena. Ajoa
saatiin kuunnella melkein kaksi tuntia ennenkuin kettu törmäsi
Laurilan Kariin. Ja lopputuloksen näkee kuvasta.
14.4.2006
Viimeisillään
"Kehien
kuningatar" lähettelee vaan terveiset kaikille,
että nauttikaa vaan hetkestä parrasvaloissa - niin
on katoavaista tämä kauneus! Täällä
sitä maataan sohvalla ja yritetään löytää
asento, jossa pennut eivät hajottaisi joko pissirakkoa
tai keuhkoja. Mitähän pirulaisia tuolla vatsassa
oikein mahtaa asua - yksinkertaisia taitavat olla kun yrittävät
ulos aivan vääristä kohdista! Vaihtelen paikkaa
täällä kotona sohvalta vuoroin niille kohdin
missä lattialämmitys on oikein lämmin ja vuorostaan
taas viileään eteiseen. Nyt viime päivinä
olo on kyllä ollut aika tukala. Sanovat, että ruokahalun
menetys enteilee synnytystä, mutta sen sanon, että
ruuasta en luovu ennen kuin kuolema korjaa - sen voi todistaa
meillä kaikki.
Olen
seuraillut koirienhuoneen hyllyille kertyvää tavaramäärää
lievän huolestuneena. Kaikkea näkyisi olevan, paitsi
ruokaa. Olen koittanut viestiä, että odottava äiti
tarvitsee PALJON ruokaa ja sitä pitäisi olla AINA
tarjolla kuten vettä. Tätä seikkaa nuo kirjanoppineet
eivät näytä käsittävän. Sellainen
mukava puoli tietysti on, että saan ruokaa useamman kerran
päivässä, vaikkakin annokset ovat huolestuttavasti
pienentyneet kertojen lisääntyessä. Lihaa on
paljon ja se on hyvä samoin viili, jota on tarjolla runsain
mitoin. Ruokapapanat ovat pienentyneet ihan minikokoisiksi
ja huomasinkin kerran kaappiin murtautuessani, että pussinkyljessä
luki puppy - tästä päättelin nopsaan,
että pennut pitää ruokkia suoraan mahaan, kun
eivät vielä pääse tissille. Eiväthän
ne varmaankaan vielä osaisikaan isoja muroja syödä,
enkä tiedä miten niille voisin oksentaa sisäänpäin.
Mamma on siis ajatellut kaikkea.
Erittäin
inhottavaa on lämmön mittaaminen kahdesti päivässä.
Tänään kuulemma lämpö on lähtenyt
laskuun - vähemmästäkin - kun vain näenkin
kuumemittarin kylmä hiki nousee kieleeen. Aikuisemmille
lukijoille käyttäisin termiä "kylmä
rinki perseen ympärillä" ja siitä
jokainen arvatkoon miten suolesta mitatun lämmön
käy?
Pentulaatikosta
kyllä tykkään. Se on tarpeeksi iso, että
mahdun oikaisemaan sinne oikein kunnolla tämän kauhean
mahani kanssa ihan mitenpäin vain. Pohjalla on suihkuhuoneisiin
tarkoitettu pehmeä muovimatto ja sen alta lattialämmitys
hohkaa mukavasti. Kasa sanomalehtiä nurkassa kyllä
enteilee, että tänne on varmaan tulossa vielä
yksi kerros jotain muuta... Näyttelyhäkkiini kyllä
tungen edelleen mielelläni petaamaan mattoja, mutta mamma
on laittanut sen oven säppiin - kuten tiedätte osaan
sen sisäpuolelta avata, mutta ulkoa en ole saanut sitä
auki, vaikka olen yrittänyt. Mamma sanoi, ettei sinne
nyt tarvitse tunkea - sotkisin kuulemma vaan pennut sinne
- mitkä pennut saanen kysyä? Toistaiseksi ne eivät
ole onnistuneet kaivautumaan läpi mahastani...
Nyt haluan hieman levätä. Mamma saa sanelusta
taas kirjoittaa kun jaksan tarinoida. Mammalla tehtiin silloin
Selmasta hätäsektio, toivottavasti minä onnistun
vääntämään lapsukaiset ulos kunnialla.
Siinä missä se ei onnistunut yhden kanssa täytynee
minun selviytyä koko laumasta - toivottavasti Merjalla
on veitset terävänä...varmuuden vuoksi.
8.8.05
- Karelia Show, Joensuu
Raskas,
mutta jännittävä Joensuun viikonloppu on takana
ja Pilvin toivomuksesta hieman kirjoittelen tuntoja ylös.Perjantaina
lähdimme jo päivällä ajelemaan kohti Joensuuta,
jotta Janne ehti sukuloimaan jos jossakin. Minä makoilin
tapani mukaan häkissä ja jos oli se matka pitkä
sinne Tvååkeriin, Ruotsiin niin on kyllä
Joensuuhunkin! Selma onneksi lauleli meille puoli matkaa ja
poikkesimmepa katsomaan sulhoanikin kun Pilvi ei sitä
ollut vielä elävänä nähnyt. "Mamma"
ihastui siihen ikihyviksi kehui paljon paremmaksi kuin kuvissa!
Sain siis luvan tulla uudelleen riiuu reissuun kunhan tästä
ehdin kiiman.
Perjantai
iltana pääsin oikein kunnon pyörälenkille
pitkän autossa makaamisen jälkeen niin saatiin paikat
auki! Ja olivathan ne auki. Lauantain kehässä Pilvillä
näyttää tekevän paljon tiukempaa kuin
minulla. Sitähän se teettää kun ei kehässä
saa omistajalla olla polkupyörää....

Lauantaina
oli tuomarina Hannu Talvi. Kovasti hän minusta piti kun
taakse jäi mm. Tienhaaran Marina, jota Pilvi pitää
yhtenä pahimmista ja rakkaimmista kilpasiskoista. Marinalla
oli ollut pentuja, joten sain hieman tasoitusta. Voutilaisen
Jukka toi "kiusakseni" parikin ihan näpsäkän
näköistä urosta. Karo voitti rinnanmitalla
lauantaina ja sanotaan, että tämän Jukan toisen
Rollen voitin sunnuntaina tassunmitalla...
Lauantaina
pääsimme lähtemään jo ajoissa ja
kerkisin siis nukkua mm. Jannen ukin pihamaalla muutaman tunnin
ja sitten siinä kävi lukematon liuta serkkua ja
siskoa ja veljeä ja jos ketä...Minä kuitenkin
keskityin jo sunnuntain kehään, sillä VSP jäi
tiukasti hampaankoloon! Minun ylitsenihän eivät
kollit juokse!
Sunnuntai
valkeni ihanan viileänä, mutta sade pysyi loitolla.
Pilvi tapasi edesmenneen rotikkansa kasvattajan ja kuulin
"mamman" sanovan, että jos Jumala on olemassa
niin se on varmaan antanut minun menestykseni lohdutukseksi
Aidan liian aikaisesta kuolemasta. Ja pyh, sanon minä.
Minun menestykseni on minun ansiotani! Siitä rotikasta
ei minulle ollut mitään iloa - päin vastoin
sehän se juuri repi minulta kerran lähes pään
irti!
Voitilaisen
Jukka sanoi tuovansa sunnuntaina "rumemman" uroksensa
kehään. Silti tältä neidiltä pyörähtivät
silmät ympäri. Aika komea Rolle oli tämäkin
- ja mikä pää, aivan tällaisen vanhanpiian
selkäpiitä kutitteli. No, Rollen kanssahan me oltiin
vastakkain ROP kehässä. Palojärvi oli taas
juoksuttanut mamman ihan hengästyneeksi ja jo ajattelin,
että jos sen tähden häviän, että
emäntä ei jaksa juosta niin.... No aikamme taas
juostiin ja seisottiin ja juostiin...Lopulta tuomari teki
tutun ajokoiratuomarien tempun eli sanoi:" 5 askelta
eteenpäin ja SEIS - koiraan ei saa koskea." Koirat
siis ratkasiskoot paremmuutensa. (sinänsä se oli
kyllä kannaltani reilua, että mamma saa kyllä
minut näyttämään joskus aivan hirveältä!!)
Rolle lähti eteenpäin kuin höyryjuna, joten
pysähtyminen oli hieman hankalampaa. Minä sipsuttelin
5 askelta ja pysähdyin kun tiesin kyllä mitä
tässä haetaan. Tuomari oli sitä mieltä,
että tassujen asento kertoo lopputuloksen ja mammalle
lyötiin ROP ruusuke käteen. Kaunis kiitos hännän
heilautus myös Rollelle - tiukka vastus.
Rotukehän
jälkeen vasta järjestin vähän omistajille
lystiä - ja ennen muuta itselleni! Jättivät
minut autoon ulko-oven eteen kun menivät sukulaisiin
kahville. Minä siinä ajattelin, että varmaan
olisi mukavampaakin tekemistä kuin maata täällä.
Joten nikkaroin häkin oven hajalle ja lähdin tsekkaamaan
naapuruston jäniskantaa. Ja sitähän oli! Ajolähti
aikas het´suikkaan. Siinä sitten paahdoin ympäri
Joensuun yhtä asuntoaluetta. No niin kova ääni
siitä lähti, että ei aikaakaan kun perässäni
oli paitsi yksi valtava weimarinseisoja uros niin pian myös
Janne! Pakko oli lysti lopettaa ja iskän raamaamana jääkylmään
suihkuun. Ja vasta kun pääsin hyvään parinkymmenen
minuutin alkuun! Mamma kauhisteli, että pitääkö
tämä "kieli" viedä vielä kehään!
Sen verran katsos oli kuuma, että kieli taisi
olla suurin yksittäinen osa minussa ja läähätinkin
melkein yhtä pahasti kuin mamma itse kehässä!
Kylmä suihku ja tunti autossa jäähdytin täysillä
sai läähätyksen loppumaan ja olin jo lähes
normaali ryhmä kehässä. Lähes normaali
tarkoittaa sitä, että olin niin kerrassaan hyvällä
tuulella, että näytin oikein KUINKA lujaa oikeastaan
osaankaan juosta!
Ennen
minun kehääni oli kuitenkin BIS-vereraanit ja Jannen
sedän omistama ja vielä oma kasvattama Akkameton
Roki sijoittui Paula Heikkinen-Lehkosen tuomaroinnissa hienosti
BIS VET-4!! Pisti hieman paineita meikäläiselle.
Räsäsen suvussa kun kilpailuvietti on kova ja hävitähän
ei passaa!!
Sittenpä
olikin minun vuoroni. Kuten sanoin paahdoin kehään
siis sellaista vauhtia, ettei tahtonut mamma kestää
perässä. Yleensähän olen jo ryhmässä
ollut aikas tahmea lyyli, mutta tuo rusakon hätyyttäminen
ja taas yhdestä häkistä karkaaminen sitten
piristi kummasti mieltä!

Tässä
katson tuomaria luottavaisin mielin. Mammalla on hiukan epävarma
ilme - se johtunee siitä, että energian puuskani
olivat niin suuri yllätys, että taisi pelätä
etten pysy käsissä....
Hyvin
siinä kuitenkin kävi. Hiukan taisi mammaa jännittää
hyppäänkö laatikon päälle, mutta
hyppäänhän minä! Taisi olla niin kauhuissaan,
ettei ymmärtänyt, että laatikon edessä
olisi puolimetriä tilaa! Tässä pitää
jäkittää, ettei takatassut putoa....

Ryhmäkehät
menivät Joensuussa todella jouhevasti, joten BIS-kehään
päästiin tuossa tuokiossa. Unkarilainen Levente
Miklós katseli minua pitkään ja taisin sille
hieman silmääkin nikata. Ajattelin, että minun
on tämä hoitettava, sillä mamma oli taas pikkuisen
jäykkänä narun varressa. Tämän tähden
Mellinin Ansku esittää minua yleensä. Mamman
hermorakenne EI KESTÄ! Kun tuomari kävi katsomassa
ilmettäni niin kallistelin hänelle päätäni
oikein somasti, mahtoikohan se auttaa...
No
aika suureksi yllätykseksi pokasin elämäni
toisen BIS sijoituksen ja sain kauhean kasan ruokaa ja mamman
mielestä pokaalia mukavamman kaiverretun lasimaljakon.
Ja varmastu elämäni suurimman RUUSUKKEEN!
Kaukaa
oli taas pitkä matka kotiin, mutta täällä
taas ollaan. Jänisajoja kyllä odottelen, sillä
niin mukavaa oli kerta kaikkiaan sitä rusakkoa pöllyyttää,
vaikka eihän se Joensuun keskusta oikein niitä prima-maastoja
taida olla.
12.6.05
Viime viikolla katsastivat vielä mahaani ultralla ihan
varmuuden vuoksi, ettei siellä ole yhtään pentua.
Minä kun olen niin tarmokkaasti varastanut ruokaa ja
kerjännyt ja näyttänyt ”huonolta”.
Tissejäkin yritin kasvattaa, että jos hieman saisi
lisää ruokaa….Ei ole armoa annettu ja nyt
varsinkin kun kohtu varmistui kerta kaikkiaan tyhjäksi
väheni ruoka entisestään. Pyörälenkilläkin
saa pistää ihan totisesti tassua toisen eteen. Emännän
ja Anskun puheluista olen päätellyt, että jotain
ulkomaan matkaa ne taas suunnittelevat. En kai vaan joudu
sen lyhytjalkaisen, miespuolisen ajokoiran kanssa samaan häkkiin!!
(Basset Artesien Normand) Ja sitä paitsi, ihan selvästi
näin kun Kansainvälisen muotovalion kunniakirjaa
viritettiin seinälle – eikös se tarkoita,
että ulkomaan näyttelyt olisi lusittuna…Emäntä
sanoo, että kesäretki – niin tosiaan!
Eli sen arvaa, näyttelyilmoja kun täytetään
niin meikäläisen tarhassa makoilut on makoiltu.
Bikinikuntoon vaan, fillarilla painetaan pimenevään
iltaan kuin yötä vaan – olen siinä yrittänyt
matkalla kysellä, että josko minäkin saisin
ne pyörät jossain vaiheessa alleni. Olisi nimittäin
huomattavasti helpompaa kuin se perässä juokseminen.
Niin, ja sitten kun meillä asuu se minun mielestäni
täysin kaistapäinen rotikka… se hullu juoksee
vaikka 15 kilometriä aivan sumein silmin ja silti näyttää
siltä kuin pitäisi taas olla menossa. Se ei kerta
kaikkiaan tajua, että jos juostaan niin juostaan jäniksen
tai ketun perässä. Ei maantiellä kieli maata
viistäen… Veisivät sitä rotikkaa näyttelyyn
kun se niin innoissaan sitä lihastaan rakentaa…no,
ei vaan ymmärrän minä kyllä senkin mikseivät
vie. Sillä ei tosissaan ole maailman naisen käytöstapoja
ja minun kanssani kun tottuu saamaan tuota pinkkiä nauhaa
niin… No sanovat, että vaatimattomuus kaunistaa
joten jätän nyt sanomatta…
Luulin tosissaan, että emäntä oli tosissaan
Ikaalisten näyttelyn jälkeen kun sanoi, että
nyt saa sitten kehät Hiitan osalta ole, mutta arvaahan
sen. Kaikki sen kaverit siellä juoksee ympyrää
koirineen joten jos sillä ei ole tekosyytä mennä
näyttelyyn niin eihän se täällä metsässä
ketään tapaa. Ja kenet se sinne tästä
firmasta vie? Selma olisi ihan söpö, mutta taitaa
olla väärää rotua. Luna, no jaa, joten
pakkohan minun on lähteä. Olenhan ihmisen paras
ystävä, joten jos tällä kehän ympäri
juoksulla saan mamman sosiaaliset suhteet kuntoon niin juoksenhan
minä! Nyt on tassut vieläkin niin kuumana lenkin
jälkeen, että taidan painua häkkiin maata.
Ovat onneksi tajunneet laittaa tämän tietokoneen
tänne koirien huoneeseen niin saan täältä
kirjoitella kuulumisia. Lunan päiväkirja on tyhjä
– jos minulta kysytte niin se ei varmaan osaa käyttää
tätä konetta. Tuossa se istuu ja tuijottaa –
ottakoon opikseen ja kirjoittakoon jos osaa … palveluskoira
– salli mun nauraa!! ;-) |