Olin 12-vuotias yksinäinen, koulukiusattu tyttö. Hevosharrastuksen
myötä olin kerjännyt omaa ponia niin kauan, että
vanhemmat olivat jo aivan hermoraunioita. Sattuman kaupalla
äidin korviin kiiri tieto 5-vuotiaasta rottweiler nartusta,
joka seisoi sanan mukaisesti haudan reunalla. Perheessä
sattuneen kuolemantapauksen vuoksi Tetra oli yllättäen
vailla kotia.
Lähdimme katsomaan koiraa.
Äiti oli sitä mieltä, että kunhan katsotaan
- isä vaihtoi automme matkalla farmariautoon, joten….Viikon
kuluttua siitä Tetra saapui elämäämme. Se
oli todellinen ponin korvike! Ensinnäkin, se oli nartuksi
niin ylikorkea lähes 70 cm, että meni ponista jo senkin
puolesta ja toiseksi se oli lähes yhtä kiinnostunut
perheen muista jäsenistä kuin hevoset…Ei siis
kovin paljon.
5-vuotiaana se ei enää oikein kiintynyt kehenkään,
kunhan asui meillä. Mutta minä rakastin sitä
kaikilla soluillani. Ensimmäistä omaa koiraani. Eipä
enää kylillä perään huudeltu kun seurana
oli tuo kaurajätti. Minun itsenäisyyteni ja olemassaoloni
ilmentymä.
Vein sen ylpeänä näyttelyynkin, enkä muista
tapauksesta muuta kuin tuomarin kommentin, että mullinäyttelyt
olivat eilen ja lykkäsi kolmosen osoittavan nauhan käteeni.
Olin niin ylpeä! Nyt kun olen kuvia katsellut niin eihän
se niin ruma oikeastaan ollut. Aivan liian suuri vain ja hieman
luisulantioinen. Hyvin esittäen sille olisi varmasti paremmankin
tuloksen saanut.
Kävin Tetran kanssa myös koulutuskentällä,
missä se vei minua mennen tullen ja esitteli ohjaajien
käskyttämänä täydellisiä liikesarjoja.
Silloinhan en sitä ymmärtänyt, mutta pomon paikasta
ei ollut epäselvyyksiä. Se oli ilman muuta Tetra.
Vuonna 1991 lähdin vaihto-oppilaaksi ja pahoin pelkäsin,
ettei Tetra enää minua odottaisi kun takaisin tulisin.
Pelko osoittautui todeksi ja 2 viikkoa ennen paluutani Tetra
halvaantui. Mäkisen Merja, joka sinnikkäästi
hoisi jo vihaiseksi muuttunutta vanhaa koiraa omistajan humputtaessa
maailmalla, päästi Tetran pois kesäisenä
iltana. Vaikka koira muuten makasi jo aivan hiljaa heilutti
se pientä topöään Merjalle hänen tullessaan
keittiöön. Tetra tiesi, että siellä missä
oli Merja oli myös helpotus tuskaan. Siskon mies Pekka,
joka muuten silloin oli ensikertaa anoppilassa käymässä,
joutui ensi töikseen hautaamaan perheen koiraa vaitonaisen
vaarin seurana. |
Tetra 
