Impi 1992-2004
kasvattajat Susan Spooner & Patricia J Vanskyhawk
WA, USA

• sukutaulu •
• kuvia •

Impin kanssa palasin vaihto-oppilasreissultani, kärvistelin kulttuurishokissa, kirjoitin ylioppilaaksi, hain paikkaani opiskelumaailmassa, surin rakkaan isoäitini, pääsin yliopistoon, tapasin aviomieheni, opiskelin, valmistuin, menin naimisiin, rakensimme talon, sain pitkäaikaisen työpaikan ja saimme lapsen. Kaksi viikkoa Selman syntymän jälkeen annoit periksi. Olit saattanut minut elämän karikoiden läpi tiettyyn pisteeseen, josta osasin jo itsekin eteenpäin. KIITOS sinulle Impi siitä! Aina kun mietin elämäni tärkeimpiä kohokohtia, on Impi aina ollut läsnä – ja herättänyt kauhua!!

Toin siis Impin Yhdysvalloista. Monien kiemuroiden jälkeen Impi lopulta oli Helsinki-Vantaan lentokentällä ja pissi ensimmäisenä äitini syliin. Siitä se alkoi. Impi tuhosi kaiken. Tapetit seinistä, silmälasit, kaukosäätimet, kamerat, laskimet… kaikki…viimeisenä äidin antiikkisängyn, mikä viimeistään oli koitua sen kohtaloksi. Mutta se rauhoittui aikaa päälle, sopivasti siksi kun muutin pois kotoa.

Opintopolkuni lukion jälkeen ei ollut mikään selkeä kuvio ja välillä tuntuikin, että minulla oli reppu ja koira kun seilasin ympäri maata. Mutta aina se koira. Impi oli mukanani kaikkialla. Junassa, laivassa, linja-autossa mihin ikinä reppuni laskin sinne Impi rauhoittui. Erään kerran Joensuun junassa oli puoleen vaunuun myyty 12 koiralle lippu. Juna oli juhannuksena muutenkin täysi ja ihan ilman koirien rähinöitä ei säästytty. Aina kun jossain tuli koirien välille riitaa kuului, ”voisiko sen rotikan siirtää tänne?” Ja me siirryimme. Ja taas kun jollain meni hermo, Impi siirrettiin kuuma-kallen viereen. Se on se toinen puoli Impiä.

Toinen puoli oli sitten se, kun se porasi keltaiset silmäsä johonkin ja tasainen murina alkoi. Impi oli vi****mainen koira. Se osasi nauttia toisten heikosta tilanteesta ja haistoi pelkäävän ihmisen kilometrin päähän. Se oli silloin oikeastaan häijy. Impi oli vähän niin kuin minäkin. Yleensä aika mukava, toisinaan todella häijy. Jyväskylän harjulla Impillä oli remmi vähän kuin tavan vuoksi. Se oli ensiluokkainen kaupunkikoira, mutta sen reviirinpuolustusvietti iski aina Illossa ollessamme. Pihasta ja vähän sen ulkopuoleltakin se pöllytti turhan monta ihmistä.

Impi steriloitiin sen ollessa 2-vuotias, koska sillä todettiin perinnöllinen kaihi HD. Paria pissatulehdusta ja 9-vuotiaana katkenneita ristisiteitä se oli täysin terve elukka. Aivan käsittämätön. Impi ei juuri lääkäriä tavannut kuin rokotuksilla ja sitten vanhemmiten sitä piti alkaa rauhoitella kynsien leikkuun ajaksi. Se joka tässä kohtaa heittää kiven ja sanoo, että se on johtajuus kysymys niin siitä vaan. Ristisideleikkauksen jälkeen kynsien leikkauksesta tuli ”mission impossible”. Enkä viitsinyt itseäni kyllä reijityttääkään.

Impi nautti uimisesta yli kaiken ja kesämökki merellä antoi vanhenevalle koiralle uljaat viimeiset kesät. Kuivatella, uida ja olla rauhassa. Niin kuin meistä jokainen tahtoisi vanhuuden raihnaiset ajat viettää. Olla vaan vailla kuria ja komentoa, vapaana oleilemaan omaan tahtiin.

Impi eli 12 hyvää vuotta. Se ei koskaan oppinut pitämään lapsista, se sieti niitä koska tiesi, ettei niitä saanut tappaa. Ilme kuitenkin kertoi omaa kieltään. Impi inhosi lapsia, jotka olivat hallitsemattomia, arvaamattomia ja usein turhan äänekkäitä. Siksi joskus ajattelinkin, että se lopulta kuoli järkytykseen kun tajusi mitä minun isosta mahastani pullahti ulos. Yhtä kaikki, kun tulin synnyttämästä odotti minua vanha ja väsynyt koira. Sellainen, jonka silmät sanoivat minulle, että nyt on aika. Päätös oli helppo peilaten Impin pitkää ja tervettä elämää. Hyvään elämään kuuluu aina myös hyvä kuolema. Taas kerran Merja-lääkäri tuuppasi yhden ystäväni yli reunan sateenkaari sillalle. Merja osaa tehdä sen niin nätisti ja rauhallisesti, etten ymmärtänyt edes silloin itkeä. Itku tuli myöhemmin kun ensimmäistä kertaa menin Jyväskylään: Impi asuu kuitenkin niin lujasti Jyväskylän Harjun tuulissa, siellä missä vietimme kahdestaan yhdet elämämme parhaista vuosista. Kaksi narttua – Impi ja minä.