Iskän selässä rinkassa olen jo kokenut eränkävijä ja Hiitan ajo onkin minulle varsin tuttua. Niin kaunista on Hiitan ”laulu”, että usein kyllä nukahdan kesken ajojen.

Näyttelyissä olen ollut 3 kk:n ikäisestä asti ja äiti onkin sanonut, että taidan olla oikein onnen tyttö, niin hyvin alkoivat hommat sujua heti kun vasta ilmoittelin tulostani.

Oikeastaan ensimmäisen kerran olin näyttelyissä mukana Saksan Maailmanvoittajassa 2003. Silloin vaan oksennutin äitiä ja sain sen muuten näyttämään hiukan heikolta. Seuraavan kerran tosi toimiin pääsin Forssassa 2003, kun Arvi Elmen juoksutti ajokoirien ROP-kehää 15 kierrosta. Lämmintä oli varjossa +27 astetta ja lopulta äiti sanoi tuomarille, ettei juokse enää… kehän jälkeen äiti oksensi kehän laidan yli ja taisipa joku luulla sen olevan krapulassa, mutta minä se siellä vaan vähän riehuin! Saman vuoden Voittajaan ei äiti enää lähtenyt kun minä olin jo melkein tulossa, ja kappas vaan PN2. Olisi minun vaan pitänyt olla mukana. Heti lähti paremmin vuosi 2004 käyntiin kun jo äidistä ulkoistuneena lähdin reissuille mukaan.