Suomenajokoirat
Rottweilerit
Uutiset
Janne Pilvi Selma Sylvi


Janne on meistä kahdesta SE ajokoiramies. Nuoruuden lentopalloharrastus sai lopulta väistyä kun suurten salojen kutsu kävi ylivoimaiseksi. Lentopallosaralta jäi taskuun kuitenkin suomenmestaruus, pari suomen cup- mestaruutta, maajoukkue-edustus miesten ja nuorten ikäluokista ja hikistä rääkkiä 5-vuotiaasta asti. Hiitan tullessa taloon, ja varsinkin kun sille alkoi tulla ikää Janne huomasi, ettei mestaruustason urheilua ja ajokoiran treenausta voi yhdistää. Koirat veivät voiton – Hiitta vei voiton.

Hiitta on Jannen isän kasvattama ja jo Hiitan emän emä oli Jannella osaomistuksessa. Pienestä pojasta alkaen metsästys oli se Jannen juttu. Kipinä on kytenyt kauan, pelivuodet Jyväskylässä ja Pieksämäellä mutta nyt viimein päässyt taas täyteen roihuun muutettuamme maalle 2001. Metsästyksen syvin idea ei ole se ampuminen – kovin harva jänis tai kettu pääsee talven mittaan hengestään – vaan koiran toiminnan seuraaminen, luonnon hienous ja hiljaisuus. Käristyvä makkara ja metsäkaverit. Se on ihmisen elämää.


Hirvikoiria on myös ollut Jannen kotona ja siltä ajalta taskuun jäi myös hirvenhaukkukokeiden tuomarikortti -nyttemmin jo käytön puutteessa vanhentunut. AJOK-tuomarikortti sen sijan on ollut tiuhassa käytössä.

Päivät on pakko uhrata LVI-insinöörin hommissa Vammalan VesiNiemisellä, vaikka kunnon kirpeänä pakkasaamuna lähtö töihin onkin joskus suhteellisen tuskallista. Töitä on kuitenkin ihmisen tehtävä.


metsästyspäiväkirja

web master  Marita Peuhkuri