Pienen Pyytäjät ry:n säännöt

 

1 § NIMI JA KOTIPAIKKA

 

   Yhdistyksen nimi on Pienen Pyytäjät ja kotipaikka Lahti.

 

 

 

2 § TARKOITUS JA TOIMINTA

 

   Yhdistyksen tarkoituksena on herättää ja ylläpitää urheilukalastuksen harrastusta jäsentensä

   keskuudessa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää kalastuskilpailuja ja -retkiä, sekä

   aiheeseen liittyviä kerho- ja veljesiltoja.

 

 

   Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa

   varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta sekä toimeenpanna asianomaisen luvan saatuaan

   arpajaisia ja rahankeräyksiä.

 

 

 

3 § JÄSENET

 

   Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä yksityinen henkilö, oikeuskelpoinen yhteisö ja säätiö.

 

 

   Yhdistyksen jäsenet hyväksyy hallitus.

 

 

   Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen

   puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla eroamisesta yhdistyksen kokouksessa.

 

 

 

4 § HALLITUS

 

   Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja kolme muuta varsinaista jäsentä sekä

   yksi varajäsen.

 

 

   Hallituksen jäsenten toimikausi on vuosikokousten välinen aika.

 

 

   Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa sihteerin, rahastonhoitajan ja muut

   tarvittavat toimihenkilöt.

 

 

   Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he

   katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään kaksi hallituksen jäsentä sitä vaatii.

 

 

   Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja

   mukaan luettuna on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. äänten mennessä tasan

   ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.

 

 

 

5 § YHDISTYKSEN NIMEN KIRJOITTAMINEN

 

   Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, kumpikin erikseen.

 

 

 

6 § TILIT

 

   Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.

 

 

   Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkistajille

   viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa

   hallitukselle viimeistään viikkoa ennen vuosikokousta.

 

 

 

7 § YHDISTYKSEN KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN

 

   Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään seitsemän (7)

   päivää ennen kokousta lähettämällä kutsu kirjallisena kullekin jäsenelle.

 

 

 

8 § YHDISTYKSEN KOKOUKSET

 

   Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä tammi- huhtikuun aikana.

 

 

   Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan

   aihetta tai kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä

   hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii.

 

 

   Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella jäsenellä äänioikeus ja jokaisella äänioikeutetulla yksi (1) ääni.

 

 

   Yhdistyksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty se mielipide, jota on kannattanut yli

   puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalit arvalla. Muutoin päätökseksi tulee

   kokouksen puheenjohtajan kannattama mielipide.

 

 

 

9 § VUOSIKOKOUS

 

   Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

        1. kokouksen avaus

        2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi

            ääntenlaskijaa.

        3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

        4. hyväksytään kokouksen työjärjestys.

        5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto.

        6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä.

        7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus.

        8. valitaan hallituksen puheenjohtaja.

        9. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille kaksi varamiestä. (Tilintarkastajien toimikausi on yksi (1)

            vuosi)

        10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

 

 

 

   Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen

   siitä kirjallisesti ilmoitettava niin hyvissä ajoin että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

 

 

 

10 § SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA YHDISTYKSEN PURKAMINEN

 

   Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa

   vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä äänestyksessä annetuista äänistä. Kokouksessa on

   mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.

 

 

 

   Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen

   purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään

   varat samaan tarkoitukseen.

 

 

 

Alkuun...