Päijänne paremmaksi

 

Tämä ohje on laadittu Päijänteen vapaa-ajan kalastajien ohjaamiseksi ja yleisen kalastusviihtyvyyden parantamiseksi. Laadintatyön on suorittanut Päijänteen vapaa-ajan kalastusseurojen yhteistyötoimikunta ja ohjeet pyritään saamaan kaikkien kalastajien käyttöön

 

Pidä vesistö siistinä

Vie kaikki jätteet mukanasi pois rannoilta ja vesistöstä. Huolehdi muidenkin roskista. Jätä nuotiopaikat aina siisteiksi.

 

Kunnioita toisten rauhaa

Vältä uistelemasta lähellä asuttuja rantoja, sopiva etäisyys on vähintään 100m. Kaikenlaista melua tulee välttää. Kunnioita myös toisia veneilijöitä etenkin ahtaissa väylissä on syytä välttää levittimien käyttöä.

 

Kunnioita toisten pyydyksiä

Kierrä seisovat pyydykset riittävän kaukaa riippumatta merkintätavasta. Olemme kalavesien omistajien luvalla kalassa.

 

Noudata sääntöjä

Noudata  ehdottomasti lakia. Ota aina selvää paikallisista määräyksistä, ei kannata luulla mitään.

 

Vältä alamittaisia kaloja

Vältä uistelemasta paikoissa ja syvyyksissä joissa esiintyy pientä kalaa. Heinä- elokuussa kannattaa keskittyä lohikalojen osalta syvältä uisteluun. Yhteisellä sopimuksella olemme nostaneet alamittarajoja. JÄRVILOHI 50 cm ja JÄRVITAIMEN 50 cm, KUHA 50 cm.

Kelaa alamittainen kala väsyttämättä veneen vierelle ja vapauta se mieluimmin vedessä tai ainakin kastelluin käsin.

 

Ota vain omaan tarpeeseen

Urheilukalastajina otamme vain sen minkä tarvitsemme, me emme myy saalista vaan käytämme sen itse.

 

Jaa tieto muillekin

Pidä saalispäiväkirjaa ja muista merkitä mittakalojen lisäksi päästetyt kalat. Anna aina todenperäistä tietoa näin autat itseäsi ja muita tulevina vuosina.

 

Näytä esimerkkiä ja opasta muita

Yhteispelillä pääsemme parhaaseen lopputulokseen. Syyttelyllä ei saada toivottua tulosta. Toimi siis itse esimerkkinä ja opasta kohteliaasti toisia ja kunnioita muidenkin oikeuksia.

 

Alkuun...