|
Takaisin
Venern syksy 2008 (24.10. –
01.11.2008)
Kymmenes vuosi länsinaapurin suurimmalla vesialtaalla oli
edessä, jälleen intoa täynnä. Mukaan lähti
neljä + kaksi venekuntaa. Wessman / Kurisjärvi, Blumen /
Kähkönen, Savolainen / Hämäläinen ja
Nyyssönen / Rintala samaan mökkikylään ja
Pylvänäinen / Reunanen ja Väisänen / Westman
siihen mökkiin, jossa olimme ensimmäistä kertaa
kymmenen vuotta sitten. Nykyään mökkiä ei
vuokrata kuin Pylvänäisen Sepolle.
Matkaan lähdimme Turusta, tällä kertaa Siljan
kyydittämänä. Matka meni mukavasti ja tällä
kertaa otettiin reitti E 18:sta kautta. Perillä oltiin taas
hyvissä ja päästiin vielä illalla vesille.
Syksyt ovat olleet aina "vähän" tuulisempia
kuin keväät, mutta tänä vuonna tehtiin kyllä
ennätys tuulten suhteen sillä 8 ja puolesta päivästä
kaksi oli olosuhteiden osalta suotuisat. Pe 24.10. (SSW 19.7m/s),
La 25.10. (SW 22.8m/s), Su 26.10. (SW 18.3m/s), Ma 27.10. (SW 13.0
m/s), Ti 28.10. (NW 8.5m/s), Ke 29.10. (S 17.9m/s), To 30.10. (S
14.8m/s), Pe 31.10. (NNW 18.8m/s) ja La 1.11. (NW 7.6 m/s).
Saatiin
Kääriäisen Vesalta testattavaksi muutamia uusia
VK-salomon 2 houkutuslevyjä vedettäväksi vaapun
kanssa. Olosuhteet eivät oikein suosineet testaamista, joten
tuloksista ei tässä vaiheessa vielä voi paljoa
sanoa. Uusi levy ui todella monipuolisesti ja sai meiltä
kaikilta kiitosta uinnista. Väreissä oli hieman
toivomisenvaraa. Keväällä jatketaan testausta
vaappujen kanssa, mikäli kelit sen sallivat. Vedimme Jussin
kanssa takiloissa 13 sentin vaappuja sellaisenaan, mutta pidimme
kokoajan yhtä houkutuslevyä suoraan takilavaijerissa
lyhyellä tapsilla. Seitsemästä mittakalasta kuusi
tuli kyseisten viritysten takaa. Mielestäni tämä
kertoo jo jotakin...
Kiitokset Vesalle!
Pe 24.10. Brommö (iltapäivä)
Tuuli: SSW 19.7m/s, sadetta, vesi 9.8 astetta.
Pena ja Niko (Brommö banken)
- luonnonlohi 62 cm NH 12 vireäperse (uv), lisäksi
neljä alamittaista.
Pasi ja Hablu (Brommö banken)
- ei mittakaloja
Jussi ja Kimmo (Brommö banken)
- ei mittakaloja
Jani ja Tuomo (Brommö banken)
- ei mittakaloja
La 25.10. Brommö
Tuuli oli aamulla sen verran voimaksasta, että päätettiin
jäädä lähivesille. Yritettiin alkuun
Djurööseen, mutta jouduttiin palaamaan Brommön
suojaan. Myrskyn takia lopetettiin jo hyvissä ajoin.
Tuuli: SW 22.8 m/s, pilvistä, vesi 9.8 astetta.
Pena ja Niko (Brommö banken)
- ei mittakaloja
Pasi ja Hablu (Brommö)
- ei mittakaloja
Jussi ja Kimmo (Brommö)
- ei mittakaloja, yksi hyvä kala kiinni noin 5 min
(pinnasta KR I 11 tikkurila), lisäksi neljä muuta irti
ja yksi alamittainen.
Jani ja Tuomo (Brommö banken, Prejbådan)
|
taimen
|
2480g
|
|
tinttijärväri
|
|
puntti 40 g
|
Su 26.10. Brommö
Tuuli aamulla sen verran reilua, että ei viitsinyt
vieläkään ajella pidemmälle. Päätimme
etsiä kalaa Brommön alueelta. Kalaa oli, mutta pääosin
pientä.
Tuuli: SW 18.3 m/s, puolipilvistä, vesi 9.7 astetta.
Pena ja Niko (Brommö NW - Brommö
banken)
- ei mittakaloja, yksi hyvä kala irti ja kaksi
alamittaista
Pasi ja Hablu (Brommö NW)
- ei mittakaloja, kaksi alamittaista ja hauki
Jussi ja Kimmo (Brommö / Brommö NW)
- ei mittakaloja, yhdeksän alamittaista.
Jani ja Tuomo (Brommö banken, Prejbådan)
- ei mittakaloja
Ma 27.10. Djurö
Aamulla päätettiin hakea uusi alue vähän
kauempaa. Tuuli oli edelleen aika kovaa, joten matka kesti.
Djurön alueella oli runsaasti pientä kalaa, joten toivo
heräsi.
Tuuli: SW 13.0 m/s, puolipilvistä, vesi 9.9 astetta.
Pena ja Niko
|
lohi
|
5370g
|
77 cm
|
NH 12
|
marjapuuro
|
pinta
|
Pasi ja Hablu
|
taimen
|
2800g
|
|
Norther King
|
kelta/valko/vih
|
takila 11f
|
- lisäksi yksi mittakala irti Hablu 12 kultakelta/teippi
pinnasta ja yksi alamittainen
Jussi ja Kimmo
- ei mittakaloja, kolme irti
Jani ja Tuomo
|
taimen
|
2680g
|
|
tinttijärväri
|
|
puntti 40g
|
- lisäksi kuusi alamittaista ja yksi mittakala karkuun
Ti 28.10. Brommö NW
Aamulla taas eri paikoille, vaikka vähän keinuttikin.
Aamulla keli oli vielä niin kova, että jäätiin
Brommön alueelle, iltapäivällä keli kuitenkin
heivasi, mikä tuntui aika tyyneltä.
Tuuli: NW 8,5 m/s , puolipilvistä, vesi 9.8 astetta
Pena ja Niko
|
taimen
|
2700g
|
|
NH 12
|
vihreäperse (uv)
|
pinta
|
- lisäksi kymmenen alamittaista
Pasi ja Hablu
- ei mittakaloja, kahdeksan alamittaista taimenta ja viisi irti
Jussi ja Kimmo
- ei mittakaloja, yksi hyvä kala kiinni (takilasta 25 f +
levy KR 13 vihreäperse uv), lisäksi toinen irti ja
kuusi alamittaista
Jani ja Tuomo
- ei mittakaloja
Ke 29.10. Djurö
Tuuli: S 17.9 m/s, puolipilvistä.
Pena ja Niko
|
taimen
|
2700g
|
|
Nakertaja
|
vihreäperse (uv)
|
pinta
|
-lisäksi haavittaessa karkuun noin neljän kilon
taimen (NH 12 marjapuuro pinta)
Pasi ja Hablu
|
lohi
|
3960g
|
|
Norther King
|
kelta/vih/valko
|
levy, takila 20 f
|
|
taimen
|
4500g
|
|
Habanero
|
noutaja pist.
|
pinta
|
|
taimen
|
6540g
|
82 cm
|
VK-raksi
|
kelta/vih glow
|
pinnasta
|
- lisäksi yksi iso lohi (6-8kg) irti haavittaessa
(Hablu 12 noutaja/pist.), yksi alamittainen ja toinen irti
Jussi ja Kimmo
|
lohi
|
6500g
|
80 cm
|
KR I 13
|
keltaperseleppishile
|
takila 25 f + levy
|
- lisäksi yksi irti ja yksi alamittainen
Jani ja Tuomo
|
taimen
|
3050g
|
|
VK-raksi
|
|
pinta
|
30.10. Djurö
Tuuli: S 14.8 m/s, kääntyen illalla NNW ja kiristyen,
vesi 9.7 astetta.
Pena ja Niko
|
taimen
|
3700g
|
|
Nakertaja 11 yks koukku
|
noutaja
|
pinta
|
|
taimen
|
3300g
|
|
Nakertaja 11
|
noutaja
|
pinta
|
|
taimen
|
3950g
|
|
VK- raksi
|
vihreä (uv)
|
takila 30f +levy
|
- lisäksi haavittaessa noin neljän kilon taimen irti
(NH 12 noutaja)
Pasi ja Hablu
|
lohi
|
2440g
|
|
Hablu 12
|
kultakelta/teippi
|
pinta
|
- lisäksi kaksi irti
Kimmo ja Jussi
|
taimen
|
3440g
|
|
KR 13 I
|
vihreä/kelta/oranssipää
|
takila 25 f + levy
|
|
taimen
|
3520g
|
|
KR 13 I
|
noutaja holo (uv)
|
40 g puntti
|
- lisäksi irti mittalohi (noin 5-6kg) KR 13 I
marjapuuroholo 40 g puntti ja neljä alamittaista
Jani ja Tuomo
|
taimen
|
2480g
|
|
VK-raksi
|
|
pinta
|
31.10. Rantapäivä
Tuuli: 18.8 m/s NNW
- tuulen suunta sen verran paha, että ei tarvinnut edes
yrittää vesille. Rankkarikisa Blumen (Reipas) vs.
Wessman (Kyykkä). Niukka voitto Wessmanille ja karvas tappio
Blumenille.
1.11. Djurö
Ensimmäinen aamu kun päästiin kunnolla ajamaan
kalapaikoille
Tuuli: 7.6 m/s, pilvistä, vesi 9.3 astetta.
Pena ja Niko
- ei mittakaloja, yksi alamittainen ja kaksi irti
Pasi ja Hablu
- ei mittakaloja, kolme alamittaista ja yksi irti
Jussi ja Kimmo
|
taimen
|
3040g
|
|
KR 13 I
|
marjapuuroholo
|
pinta 20 m
|
|
lohi
|
3200g
|
|
KR 13 I
|
vihreä/kelta/oranssipää
|
takila 23 f + levy
|
|
taimen
|
2380g
|
|
KR 13 I
|
noutajaholo (uv)
|
takila 25 f + levy
|
|
taimen
|
3980g
|
|
KR 13 I
|
äklövihreä noutaja
|
takila 15 f + levy
|
- lisäksi yksi hauki ja kaksi alamittaista taimenta
Jani ja Tuomo
|
taimen
|
2880g
|
|
JW 11
|
kalannahkakeltaperse
|
pinta
|
- lisäksi kaksi mittakalaa irti.
Suhteellisen kovista keleistä huolimatta saatiin (24
mittakalaa). Tähän tarvii olla tyytyväinen.
Penalla ja Nikolla seitsemän mittakalaa, Kimmolla ja
Jussilla seitsemän mittakalaa, Janilla ja Tuomolla viisi
mittakalaa sekä Hablulla ja Pasilla viisi mittakalaa. Takilat
antoivat meidän veneessä melkein kaikki ylössaadut
mittakalat, lieneekö syynä jälleen houkutuslevyjen
käyttö?? Toinen silmiinpistävä asia oli 13
senttisen isolevyisen vaapun toimiminen juuri takilassa, meillä
kaikki mittakalat 13 cm vaapulla. Kaloilla oli jälleen
vatsassa runsaasti kuoretta, mutta myös isoja muikkuja oli
muutamaa aikaisempaa vuotta enemmän. Taimenia oli taas
selkeästi enemmän, samoin kuin viime syksynä.
Suurin kala palkittiin Blumenin Harrin lahjoittamalla puisella
kelalla, joka on jatkossa reissujen suurenkalan kiertopalkintona.
Palkinto katkeaa kolmella peräkkäisellä
kiinnityksellä (kevät / syksy) tai viidellä muulla
kiinnityksellä. Pasi otti ensimmäisen kiinnityksen
40g erolla, taimen 6540g.
Suurimmat kalat:
Taimen: (6.54kg) P&H, Lohi: (6.50kg)K&J, Lohi:
(5.37kg)P&N, Taimen: (4.50kg) P&H
Pasi ja Hablu
|
Yht.
|
20 240
|
kg, 5 kpl
|
|
keskipaino
|
4,05
|
kg
|
Pena ja Niko
|
Yht.
|
21 720
|
kg, 6 kpl+(1)
|
|
keskipaino
|
3,62
|
kg
|
Jussi ja Kimmo
|
Yht.
|
26 060
|
kg, 7 kpl
|
|
keskipaino
|
3,72
|
kg
|
Jani ja Tuomo
|
Yht.
|
13 570
|
kg, 5 kpl
|
|
keskipaino
|
2,71
|
kg
|
Kaikki
|
Yht.
|
81 590
|
kg, 23 kpl+1
|
|
keskipaino
|
3,55
|
kg
|
|
|
|
|
lohia 7 kpl
|
|
|
taimenia 17 kpl
|
|
K.R.
Takaisin
|