Olen pitänyt lohikalojen osalta päiväkirjaa vuodesta 1993 asti. Tilastointi on tehty tavallisella tekstinkäsittelyohjelmalla. Tilastoista löytyvät saadut kalat sekä niiden painot. Vieheet, värit ja koot sekä kalastustapa että apuvälineet. Sää tuulen ja aurinkoisuuden mukaan sekä veden pintalämpötila. Paikka ja päivämäärä sekä muut erityishuomiot. Lisäksi jokaisesta vuodesta on tehty erillinen yhteenveto. Vuodesta 1999 aloin merellä käyttämään 45 cm alamittaa ja vuonna 2000 siirryin kokonaan 50 cm alamittaan niin järvillä kuin merelläkin. Viimevuosina mielenkiinto lohikalojen jahtaamiseen Suomessa on hieman hiipunut, lieneekö syynä reissut länsinaapuriin. Toivottavasti tilanne muuttuu täällä Suomessakin.
Kuhia on kalasteltu jo useamman vuoden ajan. Suurin kuha on saatu Kettusen Sepon kanssa Janakkalan Kernaalajärvestä käsisiimalla. Tuo yksilö painoi kivat 7.0 kg. Kuhan kalastuksen aloitin juuri edellä mainitusta järvestä. Merialueella oppia on kertynyt Helsingin, Porvoon, Raision ja Porin vesiltä. Nykyisin kalastelen kuhaa pääasiassa Ikaalisten Kyrösjärveltä ja Vammalan Rautavedeltä sekä Saaristomerellä että Porin edustalla. Päiväkirjaa kuhien osalta aloitin pitämään vasta vuonna 2001. Itse pidän kuhalle alamittana 40 senttiä.
2001
2002
Valitettavasti jouduin poistamaan kuhan kalastukseen liittyvät päiväkirjalinkit, sillä tässä kalastusporukassa on aina niitä kateellisia suunsoittajia, jotka eivät tunnu ymmärtävän sitä, miksi päiväkirjat ovat täällä esillä. Pääosa kommenteista on ollut asiallista ja olen ainakin itse oppinut niistä lisää kuhan käyttäytymisestä. Kiitos kommenttien lähettäjille.
T: Kimmo
Jigittämässä olen käynyt lähinnä Pentikäisen Sepon kanssa pitkin rannikkoa, Inkoosta-Poriin välisellä alueella.

Muutama jigikuha vuoden 2004 alkukesän reissuilta.
Kesä 2005 oli jigistyksen osalta vielä parempi kuin kesä 2004
Ja hauetkin oli komeita, tässä 9.38 kg ja sen saaja.
Kesän 2006 "jigijoulu" oli 6.6.2006 kun 20 suurimman kuhan keskipaino oli yli 2.3 kg.
Reilu nelosen kuha... ja sen kavereita.
Kesä 2007
Jigittely painottui merialueelle, lähinnä alkukesä tuli jigitettyä. Heinäkuun puolella siirryttiin vetouistelun puolelle.
Kolme peräkkäistä heittoa, kolme kuhaa... 3.2, 3.7 ja 4.1
Kesä 2008
Jigittely on jatkunut vanhaan tyyliin. Nyt pääpaino vain järvellä (Rauta- ja Kulovedellä), vain yksi reissu merelle. Kalaa on löytynyt sen verran hyvin, että ei ole tarvinnut merelle asti ajella. Uusien paikkojen opettelu on ollut välillä todella antoisaa. Heinäkuun puolella siirryin vetouistelun puolelle. Kuhaa on tullut hyvin pinnasta aina 9 metriin asti. Pari kilpailuakin on käyty, Kalaneuvoksen kuhauistelu (toinen) ja Haverin kultauistelu (toinen). Vetopuolella olen siirtynyt yhä enemmän 13 cm uistimiin. Kuhan uistelun yhteydessä on tullut mukavia "särkiä", kuvissa reilu nelosen toutain ja 4.8 kg toutain.
Reilu kolmosen jigikuha Rautavedeltä. Toutain 4.8 kg Suvi ja reilu nelosen toutain
K.R.