|

|
Päivitetty 11.9.2005
Terve!
Me ollaan Noita ja Loitsu, kaksi pientä talvikkopoikaa. Me ollaan niin suloisia, että pitihän mein saada kinuttua omat kotisivutkin, jotta meistä tulee nettikuuluisuuksia, tai jotain... Meillä oli alkuun sellanen hieno kaksio (terraarioksi omistaja sitä kutsuu), mutta kesäkuussa Noita päätti, että hän ei ruokaansa jaa, joten sen jälkeen me ollaan asusteltu kumpikin omissa terroissa. Muutettiin Äetsään (tänne mein nykyiseen kotiin) 20. maaliskuuta. Sitä ennen me asuttiin meidän veljen kanssa kolmiossa Kirsi-kasvattajan luona. Meillä olikin pitkä kotimatka, sillä me tultiin Kuopiosta asti ensin Tampereelle koiranäyttelyyn, josta omistaja sitten kävi meidät poimimassa kotiin Äetsään, 60 km päähän Tampereelta. Olemme tosi vikkeliä otuksia, mutta kilttejä, tietysti;) Salaatti on mein suurta herkkua! Me kirjoitellaan enemmän juttua itsestämme, kun taas päästään koneelle. Toivottavasti viihdyt sivuillamme :)
| |
|
|
|
|