Aloitussivu/Front page


Etusivu/Homepage

Motoristikirkko 2008
Kuvia Motoristikirkosta 2008

Motoristikirkko 2007
Kuvia Motoristikirkosta 2007



Motoristikirkko 2007

Mouhijärven ensimmäinen motoristikirkko pidettiin ke 23.5.2007 sään ollessa mitä kaunein, kyseisellä viikolla satoi alkuviikon, keskiviikkona paistoi aurinko koko päivän ja taas satoi loppuviikon. Saimme siis mitä kauneimman sään viettää motoristikirkkoa.

Pyöriä paikalla oli 108, mikäli laskumme pitää paikkansa, väkeä oli paitsi Mouhijärveltä myös ympäröivistä kunnista kuten Vammalasta ja Hämeenkyröstä. Myöskin Porista ja Tampereelta oli lähdetty Sanan ääreen.

Lähtö tapahtui klo 18.15 Häijään Nesteeltä paraatiajona poliisipyörän vetämänä ja paikkakunnalla pikkuisen kurvailtuaan letka ajoi kirkonmäen alaparkkipaikalle, jossa pyörät asettuivat kahteen riviin ja jumalanpalvelus alkoi klo 19.00 paikkeilla.

Saarnan piti motoristipappimme Lasse Hautala, musiikista vastasi Vesa Wallenius ja motoristikanttorimme Lasse Hautala, motoristin psalmin luki Carita Malkamäki ja rukouksen piti Kaarina Hevonkorpi-Mäkelä. Jumalanpalvelus pidettiin siis ulkona ja sen jälkeen oli mahdollisuus osallistua kirkossa ehtoolliselle.

Tämän jälkeen väki siirtyi Otamukselle makkaranpaistoon, tarjoilusta vastasi Tuula ja Kari Missilä. Ilta oli lämmin, sateesta ei todellakaan ollut tietoa, makkara ja mehu maistuivat, väki oli iloisella mielellä ja kuulumisia vaihdettiin sekä pyöriä tutkailtiin.

Kameraa tuli räpsyteltyä muutaman kuvan verran;-) Toivottavasti löydät näistä kuvista itsesi sekä kaverisi ja ensi vuonna taas tavataan samoissa merkeissä:

Syyskuussa on tarkoitus pitää Motoristien kiitoskirkko kuluneesta ajokaudesta ja paikka on sama, Mouhijärven kirkko.

Tervetuloa! Seuraa nettisivuja: Mouhijärven seurakunta